Maria Korteila
Niam ja Castlelake haastavat pankkilainoituksen ja alkavat tarjota kiinteistörahoitusta yhdessä, myös Suomessa
Vaihtoehtoisiin sijoituksiin erikoistunut amerikkalaislähtöinen Castlelake ja ruotsalainen Niam Credit ovat solmineet strategisen kumppanuuden Pohjoismaiden markkinoilla.
Yhteistyön tavoitteena on tarjota kiinteistörahoitusta yhteensä noin yhden miljardin euron...
Hoivarakentajille uusi rahoitusjohtaja YIT:ltä, tavoitteena syvempi yhteistyö kiinteistösijoittajien kanssa
Hirsirakentamiseen erikoistunut Hoivarakentajat on vahvistanut organisaatiotaan kiihtyvän kasvun myötä.
Yhtiön rahoitusjohtajana on aloittanut Lauri Rantanen, joka toimi aiemmin vastaavissa tehtävissä YIT:llä. Rantasella on monipuolinen kokemus...
Helsinki alkaa vuokrata tyhjiä kivijalkatiloja huutokaupalla, lähtöhinnat perustuvat ylläpitokuluihin
Helsingin kaupunki kokeilee uudenlaista vuokrausmallia, jonka tavoitteena on saada pitkään tyhjillään olleita kivijalkatiloja käyttöön ja tarjota matalan kynnyksen tiloja yrityksille, kulttuuritoimijoille ja yhdistyksille.
Vuokrattavat tilat...
YIT sai suunnitteluvarauksen Leppävaaran keskustan pohjoispuoliselle alueelle
Espoon kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto on myöntänyt YIT:lle suunnitteluvarauksen Leppävaaran keskustan pohjoispuoliselle alueelle.
YIT sitoutuu suunnittelemaan aluetta viime keväänä ideakilpailun voittaneen Walk Around -ehdotuksen pohjalta....
Novo Nordisk Farma muuttaa uusiin tiloihin Nordikan Säterinportissa
Lääkeyhtiö Novo Nordisk Farma on ollut jo useita vuosia Nordikan omistaman Säterinportin vuokralaisena.
Yritys jatkaa samassa kohteessa, mutta uusissa tiloissa, jotka vastaavat entistä paremmin yrityksen...
Kesko suunnittelee uutta K-Citymarket-hanketta Espoon keskukseen
Espoon kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee keskiviikkona 12. helmikuuta asemakaavamuutosta, joka toteutuessaan mahdollistaisi uuden K-Citymarketin rakentamisen Espoon keskukseen.
Hypermarket laajentuisi osana Espoontorin kauppakeskusta sen itäpuoliselle tontille, jolla sijaitsee...
Jyväskylän keskustaan avautuu uusi hotelli ensi kesänä
Jyväskylän keskustaan nousee täysin uusi Time Hotel -hotellirakennus, joka avataan käyttöön heinäkuussa 2025. Hotellikokonaisuus tuo majoituskapasiteettia kaupunkiin lisää lähes 100 henkilölle.
Hankkeen taustalla oleva jyväskyläläinen...
Forenom avaa uuden hotelliyksikön Vääksyyn
Majoituspalveluiden tarjoaja Forenom avaa uuden hotelliyksikön Vääksyyn Hotelli Tallukan tiloihin.
Uusi yksikkö tarjoaa modernia ja joustavaa majoitusta alueen matkailijoille, työntekijöille ja pitkäaikaisille vierailijoille. Avautuva yksikkö...
HUS myymässä Porvoon sairaalan alueen Porvoon kaupungille
Porvoon kaupunki ja HUS ovat neuvotelleet Porvoon sairaalan alueen kiinteistön myymisestä Porvoon kaupungille.
Myytävä kohde sijaitsee Porvoon sairaala-alueella noin 2,5 kilometrin päässä Porvoon keskustasta kaakkoon.
Kiinteistö...
Catella Asset Management vahvistaa tiimiään
Catella Asset Management Finlandin tiimiin on liittynyt uutena Asset Managerina Tomi Nieminen.
Nieminen keskittyy kiinteistövarainhoitoon ja sijoitusjohtamiseen liittyviin teknisiin ja hallinnollisiin osa-alueisiin. Hän tulee olemaan...
Tekoälyn eettinen pelikirja on perusteellinen opas uuden teknologian turvalliseen hyödyntämiseen
Rakennustietosäätiön ja A-Insinöörien julkaisema Tekoälyn eettinen pelikirja on tiettävästi ensimmäinen toimialakohtainen opas hyviin toimintatapoihin tekoälyn käytössä.
Kiinteistö- ja rakentamisalalle suunnatun Tekoälyn eettisen pelikirjan ensimmäinen versio...
AMF myy Keskolle omistusosuutensa Mercada Oy:stä
AMF Tjänstepension AB myy 33,3 prosentin omistusosuutensa Mercada Oy:stä Keskolle. AMF on omistanut Mercadan yhdessä Keskon ja Ilmarisen kanssa vuodesta 2015.
Advium toimi myynnissä AMF:n...
Nyfosa ostaa Kielon kokonaan omistukseensa, Brunswickilta 14 hengen tiimi Kielon palvelukseen
Nyfosa on hankkinut kiinteistöyhtiö Kielon vähemmistöosuuden Brunswick Real Estatelta ja omistaa jatkossa Kielon kokonaan.
Brunswick omisti 1,04 prosenttia Kielon osakkeista. Kauppahinta on 12,6 miljoonaa euroa...
HOK-Elanto ostaa OP:lta kaksi käytössään olevaa liikekiinteistöä
OP-ryhmä on myynyt kaksi liikekiinteistöä HOK-Elannolle. Kohteet sijaitsevat Espoon Juvanmalmilla ja Helsingin Vuosaaressa.
Molempien kiinteistöjen pääkäyttäjänä on HOK-Elanto.
Juvanmalmin kohteessa toimii vuonna 2012 avattu ja vuonna...
Bird & Bird vuokraa 3 000 neliön tilat Spondan uudishanke Signestä
Sponda on solminut Bird & Bird Asianajotoimisto Oy:n kanssa sopimuksen, jonka myötä Bird & Bird vuokraa uudet toimistotilat Mannerheimintie 14:ään rakenteilla olevasta Signe-toimitalosta.
Bird &...
Kevan ja Mrec IM:n Logian toteuttaa Chillerille uudet pääkonttori- ja tuotantotilat Tuusulaan
Pitkään Tuusulassa toiminut Chiller Oy on valinnut Logianin toteuttamaan pääkonttorilleen sekä tuotanto- ja varastotiloilleen uudet tilat Tuusulan Sulan alueelle.
Hanke on laajuudeltaan noin 9 000...
Elon Kasarmitorin uudishankkeen kaavamuutos etenee kaupunginvaltuustoon
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan eilen Kaartinkaupungin Kasarmitorin liikerakennuksen asemakaavan muutoksen.
Kyseesä on Elon uudisrakennushanke, jossa Kasarmitorin ostoskeskuksen paikalle rakennetaan uusi toimisto- ja liikerakennus.
Kaavamuutos mahdollistaa nykyisen,...
Helsinki-Vantaan kiinteistökokonaisuuden omistusjärjestely saatu päätökseen
Finavian, Pontoksen ja NREPin hallinnoiman rahaston yrityskauppa on saatu päätökseen 31. tammikuuta.
Omistusjärjestelyn myötä Finavia nostaa nykyisen 49 prosentin omistusosuutensa 100 prosenttiin kiinteistösijoitus- ja kehitysyhtiö...
Pajala Yhtiöt laajentaa liiketoimintaansa toimitilarakentamiseen
Vuonna 2019 perustettu rakennusyhtiö Pajala Yhtiöt Oy laajentaa liiketoimintaa toimitilarakentamisen markkinoille.
Toimitilarakentamisesta on tarkoitus luoda konsernille uusi tukijalka asuntorakentamisen rinnalle. Yhtiön tavoitteena on vakiinnuttaa asemansa...
Tilastokeskus: Lapin hotellit joulukuussa ennätyksellisen kalliita
Hotelliyö Lapissa maksoi joulukuussa lähes kaksinkertaisesti koko maan keskiarvoon verrattuna. Edellisvuoden joulukuuhun verrattuna hotellihuoneen hinta kallistui Lapissa 40 eurolla.
Majoituksesta sai maksaa Lapissa keskimäärin 282...