Maria Korteila
Sysmän kunta alkaa etsiä sijoittajaa kaavailemalleen hotellihankkeelle Päijänteen rannalle
Sysmän kunta on päättänyt kaavoittaa keskustan satama-alueelle mahdollisuuden korkeatasoiselle hotellille.
Länteen avautuva tontti on kunnan omistuksessa ja sijaitsee kauniilla niemenkärjellä, josta avautuvat hienot järvinäkymät Päijänteelle.
Hotellin...
Historiallisen lääninvankilan korttelin myyntiprosessi käynnistyy pian Oulussa
Senaatti on käynnistämässä Oulun lääninvankilan historiallinen vankilakiinteistön myynnin tänä keväänä. Vankila sijaitsee Oulun ydinkeskustan tuntumassa.
Meneillään olevan asemakaavan muutos sallii suojeltaville rakennuksille joustavat käyttötarkoitukset sekä...
Rovaniemelle uutta hotellikapasiteettia laajennusinvestoinnin myötä
Rovaniemeläinen perheomisteinen Sava-Group Oy investoi 20 miljoonaa euroa Hotel Santa Clausin laajennusosaan.
Laajennusosa tullaan rakentamaan Ahojen perheyhtiöön kuuluvan Kiinteistö Oy Kalotinlinnan omistamalle tontille, joka sijaitsee...
Ovaron kehitysyhtiölle aiesopimus Keskon kanssa Jyväskylän Kukkulan alueelle
Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj:n tytäryhtiö Jyväskylän Kukkulan Kehitys Oy ja Kesko Oyj ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen selvittääkseen päivittäistavarakaupan sijoittumismahdollisuutta Jyväskylän Kukkulalle.
Suunnitelmien mukaan kauppa sijoittuisi alueen aloituskortteliin,...
Ovarolle esisopimus Esperin kanssa hoivakodin toteuttamisesta Tampereen Hervantaan
Esperi Care ja Ovaro Kiinteistösijoitus ovat allekirjoittaneet esisopimuksen pitkäaikaisesta pääomavuokrasopimuksesta sekä 89-paikkaisen hoivakodin rakennuttamisesta Tampereen Hervantaan.
–Hanke vahvistaa Ovaron roolia laadukkaiden kokonaisuuksien rakennuttajana ja tukee...
Tekovalla uusi liikekiinteistöhanke Iisalmessa
Tekova ja Iisalmen kaupunki ovat allekirjoittaneet vuokra- ja maankäyttösopimukset entisen Kirkonsalmen koulun alueen liiketonteista. Sopimusten pituus on 30 vuotta.
Sopimus mahdollistaa Tekovalle liikekiinteistöhankkeen käynnistämisen alueella...
Oulu ottaa ensimmäisenä kaupunkina käyttöön Haahtelan Realaizerin kaikissa rakennushankkeissaan
Oulu ottaa ensimmäisenä kaupunkina Tilapalvelut-liikelaitoksen osalta käyttöönsä Haahtelan kehittämän Realaizer-simulaatioteknologian kaikissa rakennushankkeissaan.
Realaizer-simulaatioteknologian avulla määritetään jokaiselle rakennushankkeelle kustannusten ja hiilijalanjäljen raja-arvo eli taso, jonka ylittäminen...
Lidl avaa uuden myymälän kauppakeskus Ainoaan
Tapiolassa sijaitsevan kauppakeskus Ainoan päivittäistavaratarjonta täydentyy entisestään, kun Lidl avaa uuden myymälän kauppakeskukseen viimeistään vuonna 2027.
–Olemme tunnistaneet, että suuri osa asiakkaistamme tekee ostoksia meillä...
Senaatin kiinteistömyynnin tulos ylitti budjetin selvästi viime vuonna
Senaatti-kiinteistöjen vuoden 2024 kiinteistömyynnit olivat yhteensä 95,5 miljoonaa euroa, ja kauppoja tehtiin yhteensä 55 kappaletta, ilmenee konsernin tilinpäätöksestä.
Kiinteistömyyntien nettomyyntivoitot olivat 67,1 miljoonaa euroa. Myyntihinnaltaan...
Cityconin kiinteistökehitysjohtaja jättää yhtiön
Cityconin kiinteistökehitysjohtaja (Chief Development Officer) ja johtoryhmän jäsen Erik Lennhammar jättää tehtävänsä ja jatkaa uraansa yhtiön ulkopuolella.
Lennhammar siirtyy pois johtoryhmätehtävistään, mutta työskentelee Cityconilla muuten...
Tuohex Capitalin kakkosrahaston hankintaputkeen valittu liki 190 miljoonan euron edestä retail-kohteita
Kerroimme viime syyskuussa, että Tuohex Capital valmistelee uuden kiinteistörahaston perustamista. Tuohex II –rahaston tavoitekoko olisi 300 miljoonaa euroa ja toimikausi kymmenen vuotta.
Tuohex Capital kertoo...
KTI: Tilankäytön muutos heikentää toimistokiinteistöjen asemaa sijoitusmarkkinoilla
Kaupankäynnin hidastuminen on vaikuttanut kaikkiin kiinteistösektoreihin, mutta erityisesti toimistokiinteistöjen kysyntä on laskenut. Vuonna 2024 toimistokiinteistöjen kauppavolyymi jäi historiallisen alhaiseksi, vain noin 150 miljoonaan euroon.
Tiedot...
If jatkaa Nordisk Rentingin vuokralaisena Turussa, Ecorum toimi tilakartoituksessa Ifin neuvonantajana
Vakuutusyhtiö Ifin Turun toimipisteelle alettiin hakea uutta pitkäaikaista tilaratkaisua vuonna 2024, kun noin 17 500 neliömetriä käsittävän toimistokiinteistön vuokrasopimus lähestyi päätöstään.
Ecorum kartoitti vakuutusyhtiölle toimitilamarkkinoiden...
A. Ahströmin toimistokohde GO21 vuokrattu nyt täyteen Tampereella
A. Ahlström Kiinteistöt on tuoreimman vuokrasopimuksen myötä vuokrannut kaikki GO21-toimitilakiinteistön toimistotilat täyteen.
Vuoden 2023 lopussa valmistunut uudiskohde sijaitsee Tampereen rautatieaseman kupeessa, ja siinä on yhteensä...
Kiinko Capmanin vuokralaiseksi Länsi-Pasilan Fredikaan
Kiinteistöalan koulutuskeskus Kiinko on muuttanut helmikuun alussa Capman Real Estaten omistamaan Fredika-toimistotaloon, joka sijaitsee Triplan vieressä Länsi-Pasulan puolella osoitteessa Pasilanraitio 5.
–Olemme innoissamme päästessämme muuttamaan...
Helsingin kaupunki vuokraa Hemsöltä loputkin Siltavuorenpenger 10:n tiloista
Kerroimme viime toukokuussa, että Hemsö ja Helsingin kaupunki ovat tehneet 15 vuoden vuokrasopimuksen Kuvataidelukion ja Kallion lukion uusista tiloista.
Lukiot saavat räätälöidyt lisätilat Siltavuorenpenkereen kampukselta...
Metsähallituksella alustavia keskusteluja sijoittajien ja operaattoreiden kanssa Rukan hotellihankkeessa
Rukalle rakennettavaan uuteen Saaruan kävelykylään kaavaillaan kansainvälistä hotellia. Metsähallitus etsii alueella omistamalleen tontille toteuttajaa hotellihankkeelle.
Metsähallitus käy parhaillaan keskusteluita potentiaalisten sijoittajien ja operaattoreiden kanssa kansainvälisen...
Omena Hotels -ketju laajenee, seuraava uusi hotelli Hankoon
Kotimainen Omena Hotels -ketju jatkaa kasvuaan ja laajentaa verkostoaan kaupunkeihin, joissa se näkee potentiaalia konseptilleen.
Seuraava kohde on Hanko, jossa Omena avaa uuden hotellin toukokuussa...
Vuonna 2015 käynnistetty kaavamuutos etenee Tampereella: uutta liiketilaa ja asuntoja kaupungin ytimeen
Tampereen yhdyskuntalautakunta on hyväksynyt nähtäville asemakaavan muutosehdotuksen, joka koskee Tuomiokirkonkadun ja Verkatehtaankadun kulmausta kaupungin ydinkeskustassa.
Asemakaavamuutoksella suojellaan teollisuushistoriaa ja täydennetään korttelia tehdasrakennukseen sopeutuvalla asuin- ja...
Capmanin rahasto hankkii pohjoismaisen 28 hotellin portfolion, hallinnoitavien varojen arvonnousu noin 400 miljoonaa euroa
Capman Real Estaten kiinteistörahasto Capman Hotels II on allekirjoittanut sopimuksen ruotsalaisen Midstar Fastigheter AB:n ostamisesta.
Midstar Fastigheter AB on pohjoismainen kiinteistösijoitusyhtiö, joka on erikoistunut pelkkiin...