Kiinteistöuutiset
Suurpellon liikekeskus etenee rakennuslupavaiheeseen
NCC hakee rakennuslupaa Suurpellon liikekeskuksen ensimmäisen rakennusvaiheen rakentamiselle. Liikekeskukseen sijoitetaan kaupallisia tiloja kahteen kerrokseen. Lupaa käsitellään Espoon kaupungin rakennuslautakunnassa ylihuomenna.
Asemakaavan mukainen rakennusoikeus tontilla on...
Keskon Keravan logistiikkakiinteistön kohtalo vielä avoinna
Kesko kertoi keväällä aloittavansa Keravan logistiikkakeskuksensa alasajon suunnittelun. Kesko ole löytänyt kiinteistöön korvaavaa varastointitoimintaa, kun Anttila päätti sopimuksensa sen käytönstä.
Keskon ulkopuolinen neuvonantaja aloitti selvitystyötä...
eQ:n kiinteistötiimissä muutoksia
eQ Varainhoito Oy:ssä Jennifer Eloheimo on nimitetty sijoitusjohtajaksi. Eloheimo on työskennellyt eQ:n kiinteistötiimissä transaktiojohtajana keväästä 2014. Ennen eQ:lle siirtymistä hän on työskennellyt erityisesti kiinteistökauppojen...
Asianajotoimisto Kuhanen, Asikainen & Kanerva Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu
OTK Kai Haarma on nimitetty toimitusjohtajaksi Asianajotoimisto Kuhanen, Asikainen & Kanerva Oy:öön Haarma hoitaa toimitusjohtaja tehtävien ohella myös asianajotehtäviä. Harmaa aloittaa 5. syyskuuta.
Haarma siirtyy...
Suomalainen kokoushotelli-startup hakee joukkorahoitusta kansainvälistymiseen
Invesdor järjestää joukkorahoituskampanjan helsinkiläiselle Huone-tapahtumahotellille. Huone kertoo olevansa maailman ensimmäinen hotelli, joka tarjoaa ainoastaan kokoustiloja.
Huone on erikoistunut alle 200 osallistujan yritystapahtumiin ja kokouksiin. Sen...
UBS: Ylitarjonta Brexitiä suurempi riski Lontoon toimistomarkkinoilla
Investointipankki UBS arvioi, että Lontoossa rakenteilla olevien toimistotalojen suuri määrä on suurempi uhka toimistojen hinnoille ja vuokratasoille kuin Brexit-päätös.
UBS:n mukaan ylitarjontatilanne on ollut uhkakuvana...
Lehtileikkeet
Kauppalehti: Citycon ennustaa kauppakeskusten pudotuspeliä
Pääkaupunkiseudulle nousee tulevina vuosina niin monta uutta kauppakeskusta ja vanhojen laajennusta, että kilpailu kiristyy rajusti, sanoo Ison Omenan kaupallinen johtaja...
Lissabonin asuntomarkkinat nousevat uuteen loistoon
Viime vuosi oli Portugalin kiinteistömarkkinoilla historiallinen: sijoitukset kaupallisiin kiinteistöihin enemmän kuin kaksinkertaistuvat lähes kahteen miljardiin euroon, mikä on kaikkien aikojen ennätys. Huikeat 86 prosenttia...
Sponda suunnittelee divestointeja – keskittyy Helsinkiin ja Tampereelle
Sponda aikoo muovata kiinteistösalkkuaan muutenkin kuin luopumalla logistiikkasijoituksista ja Venäjän-sijoituksista, kuten yhtiö on aiemmin kertonut. Näitä Spondalla on vielä noin 200 miljoonan euron edestä.
Spondan...
Vuokrat nousivat Spondan toimistokiinteistöissä
Markkinoilla todettu toimistovuokrien lasku ei ole tarttunut Spondan omistamiin toimistoihin. Spondan toimistoportfolion like-for-like -vuokrat nousivat tammi-kesäkuussa 0,9 prosenttia.
Spondalla on yhteensä 800 000 neliömetriä vuokrattavaa...
Varma ostaa Keskon entisen pääkonttorin kehitettäväksi asuinkäyttöön
Varma on ostanut Keskon entisen pääkonttorikiinteistön Katajanokan Satamakadulta kehitettäväksi muun muassa asuinkäyttöön. Kauppahintaa ei julkisteta.
Kiinteistö on ollut tyhjillään viime vuoden alusta, koska se vaatii...
Varma löysi vuosia sitten hankkimalleen tontille käyttäjän Keskosta
Varma rakennuttaa ja vuokraa pitkällä vuokrasopimuksella K-ryhmälle uuden päätoimitalon K-kampuksen Helsingin Kalasatamaan. Mittava toimistohanke käsittää Keskon käyttöön tulevat 27 000 kerrosneliömetriä ja lisäksi muille...
Keskon suunnanmuutos kova isku Skanskalle
Alun perin Keskon piti perustaa K-kampus Helsingin Ruskeasuolle. Viime vuoden heinäkuussa Kesko kertoi, että Skanska rakentaa Keskolle uuden pääkonttorin niin sanotun Manskun Rastin alueelle...
Keskustakirjaston urakkatarjouksissa melkoinen hintahaitari
YIT kertoi heinäkuussa sopimuksen Helsingin kaupungin kanssa Helsingin keskustakirjaston projektinjohtourakasta. Urakan arvo YIT:lle on noin 50 miljoonaa euroa. Projektinjohtourakoitsija toimii pääurakoitsijana ja päätoteuttajana.
Kaupunki sai...
Patrizia lanseeraa ensimmäisen eurooppalaisen logistiikkarahastonsa
Patrizia Immobilien on perustanut ensimmäisen Euroopan-laajuisen logistiikkakiinteistöihin keskittyvän rahastonsa ja tehnyt siihen ensimmäiset sijoituksensa Ranskasa, Belgiassa, Hollannissa ja Saksassa.
Patrizian logistiikkatiimin johtaja Roger Peters kommentoi,...
Ruotsin hallitus aikoo tarttua rakennusalan työvoimapulaan muun muassa naisten avulla
Ruotsin hallitus on päättänyt aloittaa ohjelman, joilla se takaa riittävän työvoiman saannin rakennusalalla, jotta lisääntyvät asuntorakentaminen saadaan turvattua.
Ruotsissa on tavoitteena 700 000 uuden asunnon...
Lehtileikkeet
KTI: Suomen kiinteistömarkkinoiden transaktiovolyymi jo 4,2 miljardia euroa tänä vuonna
KTI:n tuoreimpien tilastojen mukaan Suomen kiinteistömarkkinoiden transaktiovolyymi oli elokuun alkupuolella jo yhteensä 4,2 miljardia euroa....
Sagax osti Suomesta 12 kohteen portfolion 68 miljoonalla eurolla
Ruotsalainen Sagax on ostanut Suomesta 12 teollisuuskiinteistön portfolion noin 68 miljoonalla eurolla (650 miljoonalla Ruotsin kruunulla). Portfolion myyjä ei ainakaan tässä vaiheessa julkaista.
Portfoliossa on...
Sagax osti jakelukeskuksen Seinäjoelta 12 miljoonalla eurolla
Sagax on tehnyt heinäkuussa kiinteistökaupat Seinäjoella. Yhtiö osti yhteensä 18 000 neliömetrin varasto- ja jakelukeskustilat SSAB:hen kuuluvalta metallijakelija Tibnor Oy:ltä. Neliömetreihin on laskettu myös...
eQ:n rahasto osti toimistotalon Helsingin Vallilasta 21 miljoonalla eurolla
TH Real Estate on myynyt Helsingin Vallilassa osoitteessa Sturenkatu 21 sijaitsevan toimistokiinteistön eQ Liikekiinteistöt -erikoissijoitusrahastolle 21 miljoonalla eurolla.
Arkkitehtuurisesti arvokkaassa nelikerroksisessa rakennuksessa on yhteensä noin...