A. Ahströmin toimistokohde GO21 vuokrattu nyt täyteen Tampereella

A. Ahlström Kiinteistöt on tuoreimman vuokrasopimuksen myötä vuokrannut kaikki GO21-toimitilakiinteistön toimistotilat täyteen.

Vuoden 2023 lopussa valmistunut uudiskohde sijaitsee Tampereen rautatieaseman kupeessa, ja siinä on yhteensä noin 11 000 neliömetriä toimitilaa.

Kiinteistön vuokralaisena alusta alkaen toiminut 61N Solutions laajentaa nyt toimintaansa kiinteistössä, ja lisätilan myötä kaikki Krosswise-konsernin yritykset siirtyvät GO21:een.

Uuden vuokrasopimuksen myötä GO21:en vahva IT-keskittymä saa täydennystä, kun talossa toimii ennestään jo vahvat alan toimijat Gofore, M-files, Fellowmind ja CGI.

–Olemme erittäin tyytyväisiä hyvän yhteistyön jatkumiseen ja laajentumiseen. Meille omistajana on tärkeää, että yhteistyö vuokralaistemme kanssa toimii ja pystymme tarjoamaan heille parhaat mahdolliset tilat harjoittaa menestyksekkäästi omaa liiketoimintaansa, kommentoi A. Ahlström Kiinteistöt Oy:n Asset Manager Juha Mäkelä.

61N:n hyvät kokemukset yhteistyöstä omistajan kanssa vaikuttivat ratkaisevasti sijaintipäätökseen.

–Pääsimme suunnittelemaan tilat juuri meidän toiminnallemme sopivaksi ja toimivat tilat ovat yksi keskeinen asia henkilöstöviihtyvyydelle. Alkaessamme suunnitella tilojen laajentamista, GO21 oli ehdottomasti meidän ensimmäinen vaihtoehtomme. Ahlström on meille hyvä kumppani yrityksen kasvaessa, kommentoi 61N:n toimitusjohtaja Heikki Härkönen.

 

Kuvan lähde: Jatke.

Edellinen artikkeliKiinko Capmanin vuokralaiseksi Länsi-Pasilan Fredikaan
Seuraava artikkeliIf jatkaa Nordisk Rentingin vuokralaisena Turussa, Ecorum toimi tilakartoituksessa Ifin neuvonantajana