Yritysten vastuullisuusraportoinnin kiristyessä ja laajentuessa sekä vastuullisen yritystoiminnan tullessa yhä tärkeämmäksi kuluttajan ostopäätöstä muokkaavaksi tekijäksi, myös yritysten paine korostaa omaa vastuullisuuttaan on kasvanut. Tällöin voi olla vaarana, että yritykset joko tietämättään tai huolimattomuuttaan viestivät sellaisia asioita, jotka eivät kestä tarkempaa tarkastelua, ja jotka voidaan luokitella viherpesuksi.
Mitä viherpesu tarkoittaa?
Yhden määritelmän mukaan viherpesua on, jos yritys korostaa vastuullisuuttaan, vaikka tekeekin vain sen mitä laki vaatii. Myös yhden vastuulliseksi mielletyn teon korostaminen ja samalla muista ei-vastuullisista teoista vaikeneminen kallistuu nopeasti viherpesuksi. Hiilineutraaliustavoitteiden kohdalla viherpesua on esimerkiksi se, että yritys ei avaa kunnolla, mihin heidän laskelmansa perustuvat.
Kuinka iso ongelma viherpesu on?
Ongelma on sikäli käsinkosketeltava, sillä EU valmistelee direktiiviä, jonka avulla saataisiin viherpesu kuriin. Uuden direktiivin tarkoituksena on tehdä totuutta venyttävistä ympäristöväittämistä rangaistavaa. Viherpesudirektiivin julkaisu on viivästynyt alkuperäisestä aikataulustaan, sillä alun perin direktiivi piti julkaista vuonna 2022, mutta se kaatui komission erimielisyyksiin. Eniten eripuraa tuolloin aiheutti, kuinka ympäristöväitteitä tulisi arvioida ja miten tuotekohtaista hiilijalanjälkeä tulisi laskea. Maaliskuussa komissio julkaisi direktiiviehdotuksen, jonka mukaan esimerkiksi tuotteiden ympäristöväitteiden tulee perustua laajasti tunnustettuihin tieteellisiin todisteisiin.
Kuinka välttää viherpesu?
Tärkeintä on muistaa avoimuus – viestitään asioista todenmukaisesti ja avoimesti. Tämä koskee myös niitä toimia, joissa on epäonnistuttu tai missä on vielä kehittämisen varaa. Ei siis pidä säikähtää, vaikka kaikki ei olisikaan täydellisesti hoidettu kerralla! Tärkeintä on, että yrityksellä on tahtoa tehdä toimia yhteisen maapallomme hyväksi (mieluummin vielä enemmän kuin laki vaatii). Eli tässäkin asiassa viestintä on avainasemassa.
Me EcoRealin vastuullisuusasiantuntijat autamme mielellämme yritystänne, mikäli kaipaatte apua vastuullisuustyössänne. Onkin ollut ilo huomata, kuinka innolla eri alojen toimijat ovat lähteneet jo vastuullisuuttaan kehittämään – myös reilusti pidemmälle kuin laki vaatii.
Kirjoittaja Leena Niemi toimii EcoReal Oy:ssä vastuullisuusasiantuntijana.