Talonrakennushankkeen luovutusprosessin kehittäminen

Otsikko on diplomityöni nimi, jonka kirjoitin Aalto yliopiston Rakennustekniikan laitokselle.

Se tuli tällä viikolla mieleeni, kahdeksan vuotta valmistumisen jälkeen.

Eräs peruskorjausprojekti oli edennyt vastaanottovaiheeseen ja havaitsin jälleen pientä kiirettä ilmassa. Urakoitsijalla on monia asioita muistettavana, aikataulutettavana ja suunniteltavana.

Aikaa täytyy varata rakennustekniikan ja taloteknisten töiden valvojien sekä käyttäjien suorittamille tarkastuksille, ja myös urakoitsijan itselleluovutukselle.

Talotekniikka tulee säätää, tehdä mittaukset ja järjestää toimintakokeet. Kaikkien edellä mainittujen tarkastusten pöytäkirjat tulee laatia ja havainnot kirjata, minkä jälkeen urakoitsijan pitää varata aikaa vielä tarvittaville korjauksillekin.

Ja sitten on vielä käytön opastukset sekä luovutusaineiston kokoaminen, tarkastuttaminen ja toimittaminen. Lisääntynyt ja monimutkaistunut talotekniikka ei tee tästä jatkossa ainakaan helpompaa. Sen totesin jo aikanaan diplomityössäni.

Ajanhallinta vaikeutuu ylioptimistissa aikatauluissa

Talonrakennushankkeen luovutusprosessin keskeisimmät riskit liittyvät aikatauluhallintaan.

Hyvin usein aikataulu laaditaan ylioptimistisesti. Se kostautuu projektin aikatauluriskien toteutuessa, kun jo ennestään liian kireäksi laaditusta luovutusvaiheen aikataulusta ruvetaan tinkimään, sen sijaan, että pyrittäisiin kuromaan aikatauluviive umpeen jo rakentamisen aikana.

Onneksi näin ei kuitenkaan ole tapahtunut tässä hankkeessa, jonka vastaanotto on nyt edessä. Asiat ovat edenneet suunnitellusti ja hallitusti.

Urakoitsijalla työskennellessäni ja diplomityötä tehdessäni opin, mitä rakennushankkeen luovutuksen onnistuminen edellyttää urakoitsijalta. Sittemmin näkökanta on toki laajentunut.

Rakennushankkeen vastaanotto, niin kuin asia täältä rakennuttajan puolelta mielletään, ei ole yhden osapuolen show. Niin valvojilta, suunnittelijoilta kuin rakennuttajaltakin edellytetään panosta ja aktiivista osallistumista.

Kiinteistön tekninen manageri tai isännöitsijä, käyttäjät ja huoltohenkilöstö on otettava ajoissa mukaan. Projektihenkilöstön on varmistettava sujuva siirtyminen rakentamisvaiheesta rakennuksen käyttövaiheeseen.

Rakennushankkeen luovutusprosessi on samalla tavalla yhteistyötä tänä päivänä kuin kahdeksan vuotta sitten.

Kirjoittaja Pauli Autio toimii EcoReal Oy:ssä rakennuttamisen ja ylläpidon johtajana.