Tagi: LeaseGreen
LeaseGreen käynnistää oman trainee-ohjelman kaupallisen neuvonannon kiihdyttämiseksi
LeaseGreen on aloittanut oman trainee-ohjelman, joka on tarkoitettu opintojensa loppuvaiheessa oleville korkeakouluopiskelijoille tai vastavalmistuneille.
Tänä syksynä alkava trainee-ohjelma on alku pysyvälle käytännölle LeaseGreenissä. Nyt ensimmäisellä...
Hartwall Capitalin edustaja LeaseGreenin hallituksen puheenjohtajaksi
LeaseGreenin hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi on nimitetty DI, KTM Frank Korsström.
Korsström tunnetaan aiemmalta uraltaan muun muassa Accenturen pitkäaikaisena Pohjoismaiden johtajana. Hän vaikuttaa tällä hetkellä esimerkiksi...
LeaseGreen ja Bridge Properties käynnistävät Quadoron Hermian-kohteissa mittavan energiankierrätystä hyödyntävän energiaremontin
Saksalaisen Quadoro Investment GmbH:n hallinnoima kiinteistörahasto osti Tampereen Hervannan Hermian tiedepuistosta kaksi toimistokiinteistöä elokuussa 2020. Vuosina 1998 ja 2000 rakennetuissa toimistokiinteistöissä on yhteensä noin...
LeaseGreenin toimitusjohtaja vaihtuu
LeaseGreenin toimitusjohtaja Thomas Luther jättää tehtävänsä siirtyäkseen toisen yrityksen palvelukseen.
Uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty 1. tammikuuta 2022 alkaen kauppatieteiden maisteri Jonni Ahonen, joka toimii tällä...
LeaseGreen tilaa Rototecilta yhteensä 260 lämpökaivoa eri hankkeisiin
Euroopan suurin geoenergia-alan yritys Rototec on saanut LeaseGreeniltä tilauksen, joka on yksi Suomen suurimmista maalämpötilauksista tähän saakka.
Tilaus on yhteistilaus, joka sisältää 16 eri kohdetta...
Näin vihreästä sijoittamisesta tuli pakko
Vuokralaiset ja rahoittajat vaativat kiinteistöiltä ekologisuutta. Pian Euroopan unionin laki pakottaa siihen – onneksi.
Mutta onko Suomi valmis?
"Mitenkäs ympäristöasiat on otettu huomioon yrityksessänne? Voitteko...
Tavoite jää taivaalle, jos sulla ei ole suunnitelmaa
Huolellinen portfolioanalyysi paljastaa salkun potentiaalit, joita sijoittaja ei ole aikaisemmin nähnyt.
Kansainväliset rahoittajat ja päättäjät asettavat kilvan uusia tavoitteita hiilineutraaliudelle. Paine kohdistuu kiinteistöihin, jotka tuottavat noin...
Tuuppaaminen houkuttaa tunnustukseen: minä kulutan liikaa energiaa
Oveluus ja teknologia avaavat ovia järkevään energiankäyttöön.
Koronauutisten jalkoihin jää kosolti kiinnostavaa asiaa. Esimerkiksi: millä konstilla omakotitaloissa asuvat saadaan säästämään talvella 10 prosenttia sähkölaskusta? Se...
Kiinteistöt muuttuvat pian tesloiksi
Tavallisen Toyotankin hallintajärjestelmät päihittävät ne järjestelmät, joita käytetään miljoonien eurojen arvoisissa kiinteistöissä.
Kiinteistöjen omistajat ansaitsevat itselleen paremman ratin ja polkimet.
Etätyöpäivä mökillä. Mitä asiakkaille kuuluu?...
Vaihda maalämpöön – ärsytät kaukolämpöä suureen puhdistukseen
Raha, vapaus ja päästöt. Siinä syyt, joiden takia entistä useammat suurten kiinteistöjen omistajat haluavat vaihtaa kaukolämmön maalämpöön.
Syyskuussa tehtiin historiaa. Suuri suomalainen kiinteistösijoittaja tuli julkisuuteen...
Thomas Luther nousee LeaseGreenin johtoon
Samalla kun uusi toimitusjohtaja Thomas Luther aloittaa työnsä 1.12, siirtyy nykyinen toimitusjohtaja Tomi Mäkipelto vastaamaan yhtiön palvelukehityksestä ja asiakkuuksista.
Johtajamuutoksen tavoitteena on lisätä resursseja LeaseGreenin...
Patrizia investoi Katajanokan Kanavarannan modernisointiin
Patrizia käynnistää Helsingin Katajanokalla sijaitsevan maamerkkikiinteistön Kanavaranta 3–7 uudistamisen.
Tavoitteena on muun muassa kehittää kiinteistön energiatehokkuutta ja lisätä vuokralaisten tyytyväisyyttä muun muassa ilmastointia kehittämällä. Kiinteistössä...
Varma teetti Elisan pääkonttorin energiaremontin – konesalien lauhdelämmöllä 40 prosentin säästöt
Varman omistamaan Elisan pääkonttorikiinteistöön Helsingin Pasilassa on valmistunut energiaremontti, joka pienentää kiinteistön energiankulutusta ja hiilijalanjälkeä noin 40 prosenttia.
Remontin jälkeen kellareissa sijaitsevien konesalien lauhdelämmöt ohjataan...