tiistai, 6 kesäkuun 2023
Koti Tagit Datakeskus

Tagi: datakeskus

Areimin pohjoismainen datakeskusrahasto keräsi 446 miljoonan euron sijoitukset

Areim on saanut uuden pohjoismaiden datakeskusrahastonsa Areim DC Fundin varainhankinnan päätöksen. Rahasto saavutti tavoitteensa ja keräsi yhteensä 446 miljoonaa euroa pääomia institutionaalisilta sijoittajilta. Datakeskusrahaston omistukseen siirtyy...

Capman Infra suunnittelee pohjoiseurooppalaisen datakeskusyhtiön rakentamista

Capman Infra sijoittaa alankomaalaiseen IT-infrastruktuurin tarjoajaan Serveriukseen. Serveriuksella on Alankomaissa kolme toiminnassa olevaa datakeskusta ja korkeaa teknistä IT-infrastruktuurin asiantuntemusta. Sijoitus on Capman Nordic Infrastructure II...

Toinen Hypercon datakeskushankkeista on suunnitteilla Lohjalle

Uutisoimme joulukuussa, että vuonna 2021 perustettu datakeskuksiin erikoistunut kiinteistösijoittaja ja -kehittäjä Hyperco kehittää ensimmäiset kehityshankkeensa Helsingin seudulle. Kyseessä on kaksi datakeskuskampusta, joiden kummankin kapasiteetti on...

Datakeskussijoittaja Hyperco julkistaa ensimmäiset kehityshankkeensa

Vuonna 2021 perustettu datakeskuksiin erikoistunut kiinteistösijoittaja ja -kehittäjä Hyperco on julkaistu ensimmäiset kehityshankkeensa. Hyperco kehittää Helsingin seudulle kaksi datakeskuskampusta, joiden kummankin kapasiteetti on ensivaiheessa 50...

Datakeskussijoittaja Hyperco tekee ensimmäisen hankintansa – tavoitteena investoida loputkin 200 miljoonan sijoitussitoumuksista ensi kesään...

Suomalainen datakeskuksiin keskittyvä kiinteistökehitys- ja sijoitusyhtiö Hyperco ostaa Vantaan Martinlaaksossa sijaitsevan datakeskuskiinteistön TS-Yhtymältä. Kaupan kokonaisarvo on yli 35 miljoonaa euroa. Kiinteistökauppa on Hypercon ensimmäinen. Osoitteessa Myllynkivenkuja...

Taaleri ja Pontos myyvät vihreän datasammon lontoolaiselle sijoittajalle

Ficolo Oy on suomalainen vuonna 2011 perustettu data- ja pilvipalvelukeskusyritys, jolla on datakeskukset Helsingissä, Porissa ja Tampereella. Vuonna 2017 pääomistajiksi tulivat pohjoismainen uusiutuvaan energiaan...

Mikkelin kaupunki kilpailuttaa asiantuntijapalveluita datakeskusinvestointien edistämiseen

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy hakee hankintailmoituksella asiantuntijapalveluita auttamaan kaupunkia datakeskusinvestointien houkuttelemiseksi. Miksei Oy on jo aiemmin toteuttanut data center -investoinnin edistämiseksi erilaisia taustaselvityksiä ja tehnyt...

Microsoft rakentaa uuden datakeskusalueen pääkaupunkiseudulle

Microsoft ja Fortum ovat tänään julkistaneet maailmanlaajuisesti ainutlaatuisen yhteishankkeen, jossa Microsoft rakentaa uuden datakeskusalueen pääkaupunkiseudulle. Fortum puolestaan rakentaa datakeskusalueen yhteyteen suuren mittaluokan hukkalämmön kierrätysjärjestelmän, jolla...

Equinixin uusi Martinlaakson datakeskushanke rakennuslupavaiheessa Vantaalla

Kerroimme helmikuussa, että kansainvälinen datakeskusyhtiö Equinix suunnittelee tonttikauppoja ja niiden myötä uutta toimitilahanketta Martinlaaksoon. Osoitteeseen Myllynkivenkuja 2 suunniteltu hanke on edennyt nyt rakennuslupavaiheeseen ja Vantaan...

Fortum toimii datakeskushankkeissa alkuvaiheen hankekehittäjänä, investorien toivotaan innostuvan

Espooseen, Kehä III:n ja Bodominjärven väliselle pelto- ja metsäalueelle suunnitellaan datakeskusta, jonka hukkalämpö hyödynnettäisiin kaukolämmön tuotannossa. Fortum on hakenut datakeskuksen mahdollistavaa asemakaavaa, ja investointipäätöksen rakentamisesta...

Ficolo keräsi 20 miljoonaa Suomen ensimmäisellä vihreällä high yield -joukkolainalla – myynnissä merkittävä ylimerkintä

Data- ja pilvipalvelukeskusyritys Ficolo Oy on kerännyt Taalerin järjestämällä joukkolainalla 20 miljoonaa euroa. Joukkolaina on Suomen ensimmäinen yksityisesti omistetun yhtiön vihreä joukkolaina. Lainan on sertifioinut norjalainen...

Datakeskustoimija Ficolo jatkaa laajenemistaan yrityskaupalla

Datakeskusyhtiö Ficolo Oy on ostanut teknologiayhtiö Protaconin konesaliliiketoiminnan. Protaconin nykyiset konesalipalvelut tarjotaan jatkossa Ficolon konesalista. Liiketoimintakauppa on Ficololle osa voimakasta kasvustrategiaa, joka sisältää niin yrityskauppoja kuin...

Equinix investoi uuteen datakeskukseen Suomessa

Datakeskus- ja yhteyspalveluyritys Equinix julkisti tänään, että se avaa ensi vuonna uuden International Business Exchange™ -datakeskuksen Espooseen. Yritys investoi uuden datakeskuksen rakentamisen ensimmäiseen vaiheeseen noin...

Pontoksen ja Taalerin Ficolo laajentaa datakeskus-liiketoimintansa Tampereelle

Ficolo Oy on ostanut Cybercomin konesali-liiketoiminnan. Ficololle siirtyvät Cybercomin Tampereen datakeskukset, ja lisäksi Cybercom ulkoistaa Ficololle konesalien operointiin liittyviä palveluita. Ennestään Ficololla on yksi...

Pohjoismaat houkuttelevat datakeskuksia

Savillsin tekemän tutkimuksen mukaan Norja, Ruotsi ja Suomi tarjoavat parhaat mahdollisuudet investoinneille kasvaville datakeskusmarkkinoille. Koko EU:n alueella on tarvetta myös pienemmille kansallisille datakeskuksille muun...

Mitä ovat uudet ”vaihtoehtoiset”?

Kiinteistösijoittaja, olisitko valmis ottamaan vastaan yökerhosektorin tai rantautumaan Intian opiskelija-asuntomarkkinoille? Voit tehdä artikkelista pdf-tiedoston sivun oikeasta laidasta löytyvän tulostuskuvakkeen kautta (valitse Print to PDF). Pääomien virta...