Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto käsittelee torstaina Kiinteistö Oy Helsingin Vuorikatu 24:n rakennuslupahakemusta.
Kyse on Helsingin Kaisaniemeen entisen Säätalon tilalle rakennettavasta hotellista, josta Taaleri Tonttirahasto II Ky ja Jatke Oy solmivat sopimuksen toukokuussa 2017.
Viime kesänä rekisteröity Kiinteistö Oy Helsingin Vuorikatu 24 puolestaan kuuluu SOK Kiinteistötoiminnot Oy:lle.
SOK Kiinteistötoimintojen kiinteistöjohtaja Pasi Suutari kertoo Kiinteistö-uutisille, että SOK on ostanut kohteeseen rakenteille tulevan hotellikiinteistön ja Sokotel ryhtyy hotellin operaattoriksi.
Ilmatieteen laitoksen entisen pääkonttorikiinteistön kauppa toteutui lokakuussa. Tuolloin tiedotettiin, että ostajana oli edelleen Taalerin tonttirahasto.
Jatkeen kumppaniksi oli kuitenkin jo vaihtunut SOK, jonka kanssa Senaatti ja kaupunki tekivät kaupat. Jatke toimii hankkeen KVR-urakoitsijana.
Kiinteistökaupan esisopimus solmittiin vuonna 2017.
Rakennuslupa esitetään myönnettäväksi 8-kerroksisen hotellin rakentamiseen aloittamisoikeudella. Hotelliin tulee 196 huonetta.
Kuvan lähde: Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy.