Rovaniemi etsii kiinteistösijoittajaa ja hotellitoimijaa Resort-tyyppiselle matkailutontille Ounasvaaran rinteeseen

Rovaniemellä Ounasvaaran rinteessä sijaitsevalle tonttikokonaisuudelle etsitään hotelli- ja majoitusalan toimijaa tai kiinteistösijoittajaa.

Golfkentäntien tonttien arvo on noin kaksi miljoonaa euroa ja tulevan toimijan arvioitu kokonaisinvestointi kohteeseen noin 30–40 miljoonaa euroa.

Tonttien koko yhteensä noin 36 600 neliömetriä, ja niillä on rakennusoikeutta yhteensä noin 14 600 kerrosneliämetriä.

Kohde on nyt avoimessa luovutuskilpailussa, johon sijoittajat ja matkailutoimijat voivat osallistua 30. marraskuuta saakka. Valintapäätös julkistetaan tammikuussa 2022.

– Rovaniemellä on vahvaa kysyntää korkeatasoiselle matkailun liiketoiminnalle, joka täydentää Ounasvaaran ja keskustan alueen palvelutarjontaa. Ennen koronapandemiaa hurjaa vauhtia kasvaneen talvimatkailun kasvun pullonkaulana on ollut juuri majoituskapasiteetin puute, sanoo Business Rovaniemen yrityskehittäjä Matti Impiö.

Impiön mukaan Ounasvaaran kohde sopisi erityisesti ympärivuotisen palvelukokonaisuuden kehittämiseen.

Tontit sijaitsevat Ounasvaaran golfpuiston välittömässä läheisyydessä. Kokonaisuutta ympäröi erämainen metsäalue, ja Ounasvaaran hiihtokeskuksen laskettelurinteet ovat lähes naapurissa. Lentokenttä ja rautatieasema ovat noin kymmenen minuutin ajomatkan päässä.

– Tavoitteenamme on tuottaa Rovaniemelle uusi, korkeatasoinen kokonaisuus, joka ottaa huomioon alueen luonteen ja on luonnollinen osa alueen muita palveluita ja toimintoja, Impiö sanoo.

Kohteen luovutus ratkaistaan ehdotusten laatuarvioinnin perusteella.

Tavoitteena on arkkitehtonisesti riittävän korkeatasoinen ja kiinnostusta herättävä kokonaisuus, joka liittyy luontevasti alueen muihin toimintoihin ja ottaa huomioon alueen maaston korkeuserot ja näkymät.

Kuvan lähde: Rovaniemen kaupunki.

Edellinen artikkeliIBM vuokraa tyhjiksi jääneitä toimistoneliöitään Helsingin kaupungille opetuskäyttöön
Seuraava artikkeliLehtilekkeet: Kesko on Elite Alfred Bergin kiinteistörahastojen suurin vuokralainen