Puhdasta mielenrauhaa

Alussa Jussi rakensi tuvan kuokan ja kirveen avulla. Nyt Jussi ei enää pärjää näillä työkaluilla – rakennuksista on tullut hengittäviä ja ajattelevia koneita. Talotekniikan monipuolistuminen nakertaa kiinteistön omistajan ja ylläpidon mielenrauhaa. Omistamisen haasteita voi vähentää yhä uusien omistusten sijaan palveluhankinnalla.

Tänä päivänä rakennukset ovat paljon muutakin kuin katto ja seinät. Ne pitävät sisällään kymmeniä erillisiä ja integroituja järjestelmiä. Tekniikan kehittyessä ja energiatehokkuuden vaatimusten kasvaessa järjestelmien määrä vaan lisääntyy.

Kiinteistöjen ylläpidosta on tullutkin yhä monimutkaisempaa. Sellaista talonmiestä ei olekaan, joka osaisi pitää rakennuksen olosuhteet, energiankulutuksen, tietotekniikan ja, automaation balanssissa. Jokainen uusi järjestelmä vaatii lisää osaamista.

Omistamisen haasteita voi vähentää teknisillä ratkaisuilla, järjestelmien integroimisella ja automaatiolla. Tai sitten yksinkertaisesti vähentämällä omistamista. Sen sijaan että investoit uuteen järjestelmään, voit myös hankkia saman palveluna.

Palveluhankinnassa parasta on helppous ja riskittömyys. Palveluhankinnan ydin on se, että järjestelmän omistus, ylläpito ja huolto säilyy palvelun tuottajalla. He myös vastaavat siitä, että järjestelmän suorituskyky on luvatun mukainen. Palvelun tuottaja vastaa myös integroimisesta muiden kiinteistön järjestelmien kanssa, sekä järjestelmän kehittämisestä sen elinkaaren aikana, jolloin sinulla jää aikaa keskittyä ydinliiketoimintasi kehittämiseen. Palveluhankinta lisää mielenrauhaasi.

Hyvä esimerkki palvelusta on aurinkosähköjärjestelmä. Investoinnin sijaan voit hankkia järjestelmän myös palveluna. Tällöin saat omalta katoltasi aurinkosähköä, parhaimmillaan halvemmalla kuin sähköverkosta ostettuna. Investointibudjetin kasvattamisen sijaan kustannukset siirtyvät operatiiviselle puolelle – sinne missä sähkön hankinnan kustannukset ovat jo nyt.

Palveluna hankitun aurinkosähköjärjestelmän toimivuuden riskin ja ylläpitovastuun kantaa palvelun tuottaja. Sinä saat katoltasi puhdasta sähköä. Omistamisen vastuun sijaan saat lisää mielenrauhaa. Puhdasta mielenrauhaa.

Kirjoittaja Veli-Matti Heimonen toimii Solnet Finland Oy:n maajohtajana.

Kuvan lähde: Solnet Oy.

Edellinen artikkeliAXA IM kasvattaa jälleen Suomi-salkkuaan
Seuraava artikkeliRuotsin SBB ostaa Mehiläisen hoivakodin Helsingistä