Nordea Private Banking pohtii markkinakatsauksessaan Stockmannin tulevaisuutta kahden osakesarjan yhtiönä.
Stockmannin yhtiökokous päätti tiistaina, että osakesarjoja ei yhdistetä eikä edes normaalia valtuutusta osakeannille annettu.
Lisärahoituksen hankkiminen osakeannin avulla on siis nyt poissuljettu vaihtoehto, mutta Stockmannilla on erääntymässä alkuvuodesta 2008 joukkolaina, jota ennen taseen paikkaaminen on välttämätöntä.
Koska annin mahdollisuus on nyt heikko, Nordea pitää mahdollisena, että Stockmann hankkii lisärahotusta joko myymänsä Lindex-ketjun tai myymällä kiinteistöjään.
Se olisi erikoista, koska uuden strategian lanseerauksesta ei ole kovin kauaa. Joulukuussa 2014 Stockmann linjasi, että konserni harjoittaa jatkossa vähittäiskauppaa keskittymällä omiin vähittäiskaupan brändeihinsä, Stockmanniin ja Lindexiin, sekä tarjoamalla liiketiloja muille toimijoille.
Stockmannia on uudessa strategiassa saneerattu nimenomaan kiinteistönsijoittamisen periaatteilla. Onko senkin aika jo ohitse?
Stockmannin liiketoimintayksikkö Real Estate hallinnoi yhtiö kiinteistöomaisuutta, johon kuuluvat Helsingin keskustan tavaratalo, Helsingin Akateemisen kirjakaupan talo, Tallinnan ja Riian tavaratalot sekä Pietarin Nevsky-kauppakeskus.
maria.korteila@bonnierbusiness.fi