Millaista on tulevaisuuden vähähiilinen suunnittelu? Videosarja haastaa etsimään ratkaisuja

Uudessa videosarjassa Optiplanin asiantuntijat keskustelevat siitä, miten vähähiilinen suunnittelu ratkaisee ekologisen jälleenrakennuksen haasteita.

Kiinteistösektori tuottaa 40 % koko Suomen hiilidioksidipäästöistä, joten alalla on valtava vastuu, kun rakennetaan hiilineutraalia Suomea. Ympäristötavoitteet alkavat näkyvät jo alan päätöksenteossa.

Optiplan onkin kehittänyt viime vuosina vähähiilisen rakentamisen suunnitteluprosessia. Sen tuloksena syntynyt uusi lähestymistapa mahdollistaa suunnitteluratkaisujen tarkastelun kokonaisuutena.

– Perinteisessä suunnittelussa moni asia on rikki. Ratkaisuja tehdään mutulla ja osaoptimoiden, vaikka tiedetään, että rakentaminen on aina kokonaisuus. Vähähiilinen suunnittelu haastaa tämän yhdistämällä eri suunnittelualojen voimat ja mahdollistamalla siten kannattavan ja ympäristöystävällisen, tietoon perustuvan rakentamisen, kertoo Optiplanin myyntijohtaja Kosti Koski.

Ei vakioratkaisua

Optiplanin energia- ja elinkaaripalveluiden tiiminvetäjä Oskari Loikkasen mukaan yhtä, kaikille sopivaa automaattisesti oikeaa ratkaisua ei ole, kun rakennushankkeeseen etsitään esimerkiksi sopivimpia energian säästämisen ja tuotannon keinoja.

– Hanketta on ryhdyttävä optimoimaan kokonaisuutena arkkitehtisuunnittelun alkumetreiltä alkaen. Muun muassa rakennuspaikan asettamat vaatimukset on huomioitava. Muuten joudutaan helposti paikkaamaan tilannetta jälkikäteen älykkäällä tekniikalla.

Toiminnallisuutta ja asumismukavuutta ei niin ikään tule unohtaa, koska rakennuksen hiilijalanjäljestä yli 60 prosenttia muodostuu elinkaaren aikaisessa käytössä.

– Tyhjillään olevat tilat ovat sekä ympäristöongelma että rahan tuhlausta. Nyt pitäisi miettiä alueiden ja rakennusten käyttöä uudelleen kaavoituksesta alkaen. Ihmisten elintavat ja sen myötä rakennusten käyttötarpeet muuttuvat, ja se pitää pystyä ottamaan huomioon niin uudis- kuin korjausrakentamisessa, lataa Optiplanin suunnittelujohtaja, arkkitehti Juha Vihma.

Tutustu Optiplaniin tarkemmin: www.optiplan.fi