IMF:n usko Trumpiin loppui

Yhdysvaltojen poliittinen epävarmuus on hiertänyt markkinoita jo pitkään. Vielä alkuvuonna tunnelmat olivat positiivisemmat, kun presidentti Donald Trumpin uskottiin vievän läpi talouselämää hyödyttäviä verouudistuksia ja toteuttavan massiivisia infrainvestointeja.

Toisin on nyt. Poliittinen päätöksenteko on takkuillut Yhdysvalloissa niin pahasti, että markkinat ovat menettänet toivonsa.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF näyttä olevan samaa mieltä. Kun IMF julkisti viime viikolla uudet maailmanlaajuiset talousennusteensa, se oli leikannut Yhdysvaltain pois ennusteista osuuden, jolla poliittisten toimien oli odotettu buustaavan talouskasvua.

Kuluvan vuoden kasvuennuste USA:n BKT:n kasvulle laski 2,3 prosentista 2,1 prosenttiin ja ensi vuoden ennuste 2,5 prosentista 2,1 prosenttiin. Edelliset ennusteensa IMF julkisti huhtikuussa.

Koska kyseessä on maailman suurin talous, prosentin kymmenykset ovat merkittäviä. Sijoitusmarkkinoiden ylle ne heittävät ison mustan pilven – etenkin Euroopassa, jossa Brexitin lopulliset päätökset ovat koko ajan lähempänä.

Edellinen artikkeliLehtileikkeet
Seuraava artikkeliVetääkö Kiina maton alta?